torstai 10. marraskuuta 2011

6 ohjetta kausityötä etsivälle

Opiskelijat etsivät töitä kesäksi ja joululomaksi, mutta toisinaan muutkin kaipaavat lyhytaikaista työsuhdetta esimerkiksi täydentämään päivätyön tienestejä. Tässä kuusi hyvää ohjetta kausityön etsijälle!

1. Etsi oikeista yrityksistä oikeaan aikaan


Kaikki yritykset eivät palkkaa kausityöntekijöitä -- toisaalta esimerkiksi suuret vähittäiskaupan yritykset tarvitsevat säännöllisesti ylimääräistä työvoimaa ruuhkahuippuja tasaamaan.

Vähittäiskaupan lisäksi esimerkiksi Itella tarvitsee runsaasti ylivoimasta työvoimaa joulun ruuhka-aikaa varten. Joulun alusviikothan ovat vähittäiskaupalle huikea huippusesonki -- posti taas kuljettaa valtavan määrän joulukortteja ja -paketteja eri puolille maata.

Toisaalta joulun jälkeen alkava talvilomakausi on loistava keino työllistyä esimerkiksi Lapin lomakohteisiin. Mitä joustavampi olet etsimään kausityötä kotipaikkakuntasi ulkopuolelta, sitä enemmän sinulla on mahdollisuuksia työllistyä!

2. Etsi työtä tarpeeksi aikaisin


Vaikka etsitkin työtä vain kuukaudeksi tai kahdeksi, on sinun ehdottomasti aloitettava työnhaku riittävän aikaisin. Enää ei toimi takavuosien työvoimapulan aikoina yleinen tapa aloittaa työnhaku vasta silloin, kun todella tarvitset töitä.

Yleensä työnantajatkin tietävät jo selvästi ennen sesonkihuippua tulevan työvoiman tarpeensa. Siksi sinunkin on haettava työtä riittävän aikaisin -- esimerkiksi vuokratyönantajien tarjoamat lyhytkestoiset avoimet työpaikat eivät välttämättä koskaan tule julkisesti hakuun.

Esimerkiksi kesätyön hakijoiden kannattaa nykyään olla liikkeellä jo vuodenvaihteen tienoilla.


3. Pukeudu työnhakuun fiksusti


Englanniksi on käytössä mainio termi, smart casual, joka kuvaa fiksun epämuodollista pukeutumista. Työnhakuun suuntaavan kannattaa siis siirtyä t-paidat + farkut -yhdistelmästä pari pykälää siistimpään pukeutumsieen.

Kauluspaita ja suorat housut sopivat miehille useimpiin työpaikkoihin pyrkiessä. Naisille vastaavasti housut ja kaunias paita on yleensä varma yhdistelmä.

4. Valmistaudu työnhakuun


Sinun kannattaa olla koko ajan valmis siltä varalta, että saat yllättävän kutsun työhaastatteluun tai kuulet itseäsi kiinnostavasta työpaikasta. Siksi esimerkiksi ansioluettelo on hyvä laatia jo etukäteen valmiiksi.

Kun sinulla on valmiina hyvä ansioluettelo, helpottuu työnhaku huomattavasti!

5. Päätä mitä haluat


Suomi on täynnä työtä ja työpaikkoja -- siksi sinun on pakko keskittyä etsimään tietyntyyppistä työtä tietyiltä työnantajilta. Muuten työnhaku muuttuu hakuammunnaksi, etkä kykene perustelemaan palkkaamistasi oikein millekään yritykselle.
Sinun on vähintään selvitettävä itsellesi,

  • milloin haluat työskennellä

  • minkä tuntipalkan haluat

  • mitä et ainakaan halua tehdä

  • missä voit työskennellä

6. Ole kuitenkin joustava


Kylmä tosiasia on, että kausityötä etsivän ei kannata turhaan nirsoilla työpaikan etsinnässään. Joustavuus palkitaan työnhaussa, eli sinun kannattaa harkita myös viitoskohdassa päättämistäsi ehdoista joustamista.

Älä kuitenkaan jousta joka kohdassa. Silloin työllistyt helpommin, mutta olet tuskin työpaikkaasi tyytyväinen.





sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Töitä tarjolla heti

Työllisyystilanne on ollut viime aikoina paranemaan päin. Tästä huolimatta monilla on edelleen vaikeuksia löytää töitä.

Jos jostain syystä tarvitset heti töitä, kannattaa sinun harkita ainakin väliaikaisesti vaatimustason alentamista. Esimerkiksi puhelinmyynti on tyypillinen ala, joka rekrytoi jatkuvasti väkeä. Koska alaa ei pidetä erityisen houkuttelevana (puhelinmyyjät ovat yleensä ihmisten ammattiarvostuslistan hännillä), on alalle erittäin helppoa työllistyä.

Jos rahasi ovat lopussa, ja sinun pitää välttämättä tienata rahaa menojesi rahoittamiseksi, on sinun nieltävä nöyryytesi. Kenties havaitset pitäväsi puhelinmyyjän työstä!