lauantai 28. helmikuuta 2009

Ohjeita työnhakuun

Työnhaku on monille raskas prosessi, varsinkin jos on jäänyt juuri työttömäksi. Kuitenkin pitäisi jaksaa pohtia, mitä osaa ja missä on hyvä. Lisäksi työnhakijan pitäisi keksiä hyviä perusteluja sille, miksi juuri hänet kannattaisi palkata.

Avoimeksi ilmoitettuja paikkoja voi etsiä monin eri tavoin. Työpaikkoja ilmoitetaan esimerkiksi työvoimatoimistoihin, rekrytointifirmoihin ja työvoiman vuokrausyrityksiin. Jos opiskelet, voit onnistua löytämään työpaikan oppilaitoksesi rekrytointipalvelun välityksellä. Työhallinnon omat www.mol.fi -sivut ovat tietysti aina hyvä lähde, kun haet tietoja avoimista työpaikoista. Lisäksi sekä kunnat että yritykset ilmoittavat usein työvoiman tarpeestaan omilla rekrytointisivuillaan.

Piilotyöpaikkojen etsiminen on tietysti vaikeampaa. Ovathan työpaikat piilossa. Piilotettujen työpaikkojen etsintään kannattaa ryhtyä aktivoimalla omat kontaktiverkot. Kirjoita vaikka aluksi luettelo kaikista sukulaisistasi ja tuntemistasi ihmisistä työpaikkoineen. Sen jälkeen voit kirjoittaa muina miehinä (tai naisina) sähköposteja ja Facebook-viestejä kontakteillesi kysyen näiltä mahdollisesti tietoja sopivista työpaikoista. Ehkä jo nämä kontaktit tärppäävät!

Kannattaa ottaa yhteyttä myös aikaisempiin esimiehiin ja työpaikkoihin. Jos sinut jo tunnetaan jossain yrityksessä ja sinä tunnet yrityksen tavat, on sinut helppo palkata. Eihän perehdyttämiseesi mene enää turhaa aikaa. Näin työnantaja voi luottaa siihen, että hommat hoituvat.

lauantai 21. helmikuuta 2009

Nokia ei tarjoa kesätöitä 2009

Helsingin Sanomien mukaan teollisuusyritykset eivät juurikaan tarjoa kesätöitä vuonna 2009. Esimerkiksi vientiteollisuuden ykkösnimi Nokia on ilmoittanut, ettei palkkaa ensimmäistäkään kesätyöntekijää.

Rakennustyöt ovat yleensä työllistäneet opiskelijoita. Tänä vuonna uudisrakentaminen on tyssännyt lähes täysin, eikä siksi edes rakennusalaa opiskelevia nuoria olla juurikaan palkkaamassa. Kesätyönäkymät ovat tälläkin alalla huonot.

Perinteisesti paperiteollisuus on tarjonnut rahakkaita kesätyöpaikkoja. Tästä vuodesta ennakoidaan kaikkien aikojen surkeita.

Elämme kesätyön hakijoiden kannalta vaikeita aikoja. Kannattaisiko panostaa kesällä opiskeluun?

perjantai 20. helmikuuta 2009

VR kouluttaa työntekijöitä

VR etsii tälläkin hetkellä uusia työntekijöitä konsernin palvelukseen. Lisätyövoiman tarve on pysyvää, sillä seuraavan neljän vuoden aikana peräti neljäsosa henkilökunnasta on jäämässä eläkkeelle.

Uutta henkilöstöä tarvitaan erityisesti veturinkuljettajiksi, ratapihatyöntekijöiksi, konduktööreiksi ja asentajiksi. Suurin osa uusista työpaikoista sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Kuitenkin myös Tampereelle, Ouluun ja Kouvolaan palkataan uusia työntekijöitä.

VR kouluttaa itse suuren osan tarvitsemistaan työntekijöistä. Siten saat koulutuksen konduktöörin, veturinkuljettajan ja ratapihatyöntekijän tehtäviin VR:n omassa koulutuskeskuksessa, joka sijaitsee Helsingissä. Kaikille koulutuksen hyväksytysti suorittaneille tarjotaan pysyvä työpaikka. Tämä ei ole nykyään lainkaan itsestäänselvyys.

Seuraavat haut veturinkuljettajan ja liikenneohjaajan koulutuksiin alkavat maaliskuussa. Jos olet kiinnostunut, löydät lisätietoja VR:n rekrysivuilta.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Jyväskylän avoimet työpaikat

Myös Jyväskylän kaupungilla on omat rekrytointisivunsa. Kaupungissa on muuten nykyään 130 000 asukasta, ja kaupunki on alueen suurin työnantaja. Ehkä sinuakin onnistaa työpaikan kanssa. Jyväskylä on ihan mukava kaupunki, jonne kenties voisi muuttaa kauempaakin!

Avoimien työpaikkojen määrä laski vuodessa 27 %

Tilastokeskuksen vasta julkaistun selvityksen mukaan vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä avoimia työpaikkoja oli 27 % vähemmän kuin vuoden 2007 vastaavalla ajanjaksolla. Tämä ei lupaa hyvää työttömälle työnhakijalle.

Avoimet työpaikat Tampereella

Myös Tampereen kaupungilla on oma sivustonsa työntekijöiden rekrytoimista varten. Jos siis asut Tampereella tai lähistöllä, kannattaa suunnata tutkimaan Tampereen kaupungin avoimia työpaikkoja. Täältä löydät siis vain kaupungin omat työpaikat, yksityisen sektorin työpaikkoja on turha täältä etsiä.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Kaupungin työpaikat: Turku

Turusta töitä etsivien kannattaa katsoa, mitä kaupungilla on tarjottavanaan. Tutustu kaupungin rekrytointisivuihin.

Avoimet työpaikat: Oulun kaupunki

Muiden suurten kaupunkien tavoin myös Oululla on oma rekrytointisivu. Jos siis etsit töitä Oulusta julkiselta sektorilta, tutustu Oulun kaupungin avoimiin työpaikkoihin.

Avoimet työpaikat: Helsinki

Harva hakee töitä ylipäänsä jostakin päin Suomea. Useimmat työnhakijat varmasti toivovat löytävänsä työpaikan läheltä kotiaan. Siksi monet tämänkin sivun lukijoista varmasti etsivät työpaikaa nimenomaan Helsingistä.

Jos kuulut näihin henkilöihin, kannattaa sinun varmasti katsoa, olisiko Helsingin kaupungilla jotakin tarjolla. Kaupungilla on omat rekrytointisivunsa, joilta voit hyvinkin löytää itseäsi kiinnostavan työpaikan.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Lomautuksia avoimien työpaikkojen sijaan

Kevät 2009 ei ole helppoa aikaa työnhakijalle. Sanomalehtien talous- ja kotimaansivut täyttyvät joka päivä uusista lomautusuutisista. Kun vakituista henkilökuntaa lomautetaan, ei taloon palkata uutta työvoimaa.

Tänäänkin päivän uutisissa oli lomautusuutisia. Nokia lopettaa toimintansa Jyväskylässä kokonaan. Yhteensä hiukan yli 400 työntekijää jää vaille töitä. Lisäksi Salon tehtailta lomautetaan väkeä. Nokialla on Salossa 2500 työntekijää, ja näistä 20 - 30 % on kerrallaan lomautettuna.

Toinenkin elektroniikkateollisuuden yritys ilmoitti tänään lomautuksista. Okmetic valmistaa piikiekkoja, joita käytetään elektroniikakteollisuuden komponenttien raaka-aineena. Yrityksen 240 työntekijää lomautetaan 1-6 viikoksi helmikuun ja kesäkuun välisenä aikana.

Nokialta ja Okmeticilta ei varmaankaan kannata juuri nyt hakea työpaikkaa.

perjantai 6. helmikuuta 2009

Avoimet työpaikat ja piilotyöpaikat

Avoimilla työpaikoilla tarkoitetaan työpaikkoja, joihin yritys tai muu työnantaja etsii aktiivisesti työntekijää. Näistä on melko helppoa löytää tietoja. Piilotyöpaikat sen sijaan ovat nimensä mukaisesti piilossa satunnaisen työnhakijan silmiltä.

Kuinka piilotyöpaikoista sitten voi saada tietoa?

Tälläkin kertaa aktiivisuus on kaiken a ja o. Työtä etsivän on soiteltava yrityksiin, tai kysyttävä paikan päältä. Vaikkapa baareista voi onnistua löytämään työpaikan ihan paikan päällä tilannetta kuulostelemalla.

Muuten piilotyöpaikoista voi kuulla tuttavilta, ystäviltä ja entisiltä työkavereilta. On siis vain pidettävä korvat auki ja mieli avoinna. Muista kyselle kohtaamiltasi puolitutuiltakin vihjeitä työpaikoista, jotka kenties etsivät uutta työntekijää. Jos et kysy, et voi piilotyöpaikkaa löytääkään. Mutta jos kysyt, sinua saattaa onnistaa!

torstai 5. helmikuuta 2009

Avoimet työpaikat löytyvät netistä

Nykyään kaikki suuremmat yritykset ilmoittavat avoimista työpaikoistaan netissä. Usein myös pienemmillä yrityksillä on omat rekrytointisivunsa verkossa. Sama koskee luonnollisesti myös julkista sektoria.

Siksi netin selailu onkin paras tapa etsiä tietoa auki olevista työpaikoista. Yhä harvemmin yritykset haluavat maksaa lehti-ilmoittelusta, kun tiedon avoimesta paikasta voi lisätä ilmaiseksi yrityksen webbisivulle. Läheskään aina tietoa näistä avoimista työpaikoista ei lisätä mihinkään viralliseen tietokantaan. Oma aktiivisuus siis palkataan työnhaussa tässäkin tapauksessa.

Jos tiedät jo, mistä yrityksestä haluaisit löytää työpaikan, kannattaa siis aivan ensiksi suunnata tuon kyseisen yrityksen verkkosivulle. Avoimet työpaikat esitellään usein esimerkiksi osastossa "Yritys", "Yrityksestä" tai "Ura yrityksessä X". Näitä kannattaa tutkailla tiiviisti. Suuremmilla yrityksillä on usein verkkosivuillaan myös hakulomakkeet, jonne voi täytellä omia tietojaan. Kun yrityksessä aletaan etsiä johonkin tehtävään sopivaa työntekijää, on firmalla jo valmiiksi tietokanta mahdollisista työntekijöistä. Tämän vuoksi oma osaaminen kannattaa esitellä mahdollisimman laajasti täytellessään netin hakulomakkeita.